torstai 28. toukokuuta 2015

Lomille mars!

Aurinkoiset päivät piristää ja loma alko, joten eilen hypytin pitkästä aikaa Miskaa, Sallia ja Santtua. Koirat oliki tosi innoissaan ku eivät oo päässy pitkää aikaa hyppii kunnolla, mutta näköjään pomppu on vielä tallella. Miskaa en kauheesti viittiny hypyttää vielä, ku se oli kk sitte leikkauksessa. Sallia ja Santtua hypytettii sit enemmän, Santulla oli vähä turhanki paljo energiaa, et sitä sai varoo ettei tuu päälle. Allu oli kuvaamassa eli kiitokset kuvista :)
Eli mulla alko nyt loma ja jos kaikki menee niinku pitää nii tulos huippu kesä. Tarkotuksena on kisailla Vanda kaa ja viiä se samaan paikkaan laitumelle, ku viiime kesänä. Sit tottakai mopoillaan urakalla, viimenen mopokesä. Töitäki on onneks tiedossa eli ihan koko kesä ei mene loikoiluun. Katotaan mitä aika tuo tullessaan, mahtavaa lomaa! :)








 

Aurinkoinen heppailu päivä

Sunnuntaina herätyksen soitua suuntasin kohti ryynälänmäkeä ja vuorossa oli maijan liikutus. Päätettiin tiinan kaa pitkästä aikaa ratsastaa sillä ja oli tammaki mielissään ku sai laukatakki vähä. Mentiin hiittisuoralle, eka otin vähä ravailua siinä ja sit laukkaa. Ajamisen myötä tajusin miten sil ratsastetaan ja oli kyl mukava mennä pitkäst aikaa hevosel, josta ei tarvi miettiä et pukittaako se alas tai pysähtyykö pitkällä suoralla. Maija on semmonen melko pomminvarma, tietty välillä kattelee ja pöristelee jollekki, mut ei häsellä läheskää yhtä paljo,ku jotkut tuntemani ravurit.
Ryyniksen jälkeen suunta nerkoolle ja pitkäst aikaa ilman satulaa. Edellisenä päivänä Vandaa ei kiinnostanu tehä oikein mitään hommia, joten työstin pikasesti etuosa käännöksiä siltä varalta et sil olis ollu jotain jumia selässä ja sen takia temppuili, mut totesin et tammapäivä lähetäämpä maastokävelylle. Palataan kuitenkin sunnuntaihin ja ilman satulaa työskentelyyn. Vanda on tosi rento ja letkee, otettii siirtymiä ja pari hyppyä kisoja ajatellen. Tarja oli taas ahkerana kuvailemassa, joten kuvamateriaaliki saatiin, kiitos kuvista :)









keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Mun täytyy luottaa ja antaa vaan mennä

Maanantaina meil oli estekisat kotitallilla ja mentiin Vandan kaa 70&80 cm. Nyt meno tuntuu ja näyttää hyvälle, pitkästä pitkästä aikaa oltii ruusukehaina ja napattii 70cm 2-sija ja 80cm voitto ainoona 0 vp ratana. Lähin hakemaan molemmilta radoilta puhasta rataa siinä mielessä, ettei tuu tyhmiä kieltoja tai ohimenoja ja näinhä siinä sitte käviki. Saatiin tuomariltaki kehut tasasesta ja siististä radasta, hyvä tätä rataa jatketaan ny. Uusinnassa olis voitu ratsastaa aikaa ja tiukkoja teitä, mut halusin pelata varman päälle ja pysyä maltillisena. Rata oli joku hevoshullu powercupin karsinta rata vissiin. Se oli musta tosi kiva, sai tulla pitkillä lähestymisillä rataeste laukkaa ja teknisesti kostautu, jos oikas tai tuli huonolla tiellä.












80cm verkassa tuli pari ohimenoo taas minun töppien takia, mutta onneks oon ny ymmärtäny mistä nämä ohimenot ja kiellot johtuu ja pystyn heti korjaamaan virheet. Eli syynähän on se et, jos en nää paikkaa, nii löysään ohjat ja parhaillaa pohjekki irtoo eli hevonen jää yksin epävarman ratsastajan takia ja päättää et eihä nyt voi hypätä. Viime aikoina oon älynny tämän ja nyt muistan pitää tasasen tuntuman ja jalan kiinni loppuun asti. Kuvista ja videoista kiitos äitille, Tarjalle ja Senjalle :)

Videot 70 cm https://www.youtube.com/watch?v=L02PrH8gK-Q
 ja 80 cm https://www.youtube.com/watch?v=c17P1TjhLjE&feature=youtu.be

perjantai 22. toukokuuta 2015

Koulukisa kuvia+ muuta

Täs tulloo koulukisoista kuvia, kiitokset äitille. La olikin ratsastusmaraton eka Tupla joka oli tosi hieno kouluputte ja sit hyppäsin iteksee jumppasarjaa Vandal (Jenna ja Heta oli estee nostajia) ja sit hyppyjen jälkeen tytöt sai ratsastella Vandal ja tamma näyttiki olevasa kunnon opetusmestari. Heta tutustu eka Vandaa liinas ja sitte meni iteksee mun ohjeistuksella ja Jenna sit meni iha iteksee kaikkee. Lopuks Jenna puksutteli vielä ilma satulaa, sit kylmättiin jalat ja tytöt meni syöttelee Vandaa ja Papua kun mä vielä ratsastin Kaapon. Kaapol tulin samaa jumppasarjaa, ku Vandal ja Kaapo oli kyl kehittyny hirveesti viime kerrasta. Sit meninki vielä viettää iltaa (ja aamuyötä!) poikien kaa Taipale-Iisalmi välille ja löyty kyl kivoja päristely paikkoja.


 







 
Maanantaina menin kunnon koulutuuppauksen piuhoilla ja sieltä löyty hienoliikkeinen ja osaava kouluponi. Työskentelin kaikki askellajit läpi sillee et alotin väistöillä, siitä seuraavaks avo ja vaihto sulkuun ja lopuks kokoomisesta keskiaskel-lajiin. Näiden avul tamma tuli tosi hyvin kuulolle ja liikku koko kropan läpi ilman et roikku piuhoissa. Heti seuraavana päivänä huomasin miten paljo tästä oli apua, sillä  meillä oli estetunti, jossa alussa otettiin siirtymisiä puomien kans ja Enniki kehu miten hyvin siirtymiset tulee. Este tehtävänä oli sarja, johon säädeltiin askelta nii et tuli rentoja ja sopivia hyppyjä ja esteet nousiki sitte mukavasti 90-100 cm ja rentous sekä herkkyys säily koko ajan. Tätä pitää tavotella joka kerralle. Estetunniltaki saatiin kuvia, kiitos Tarjalle!
 
 
 

 
 
 
 
Torstaina käytiin Tiinan ja Pinkin kaa montulla mäkireeniä vetää. Aluks Vanda höyrys ja pörhelti, ku pitkästä aikaa kaveri mukana maastossa. Pikkusen ravi ja laukka työskentelyn jälkeen se rauhottu ja vedettiin mäkiä lihaskuntoreenin mielessä. Nämäkin kuvat (c) Tarja Turunen
 



 
 


perjantai 15. toukokuuta 2015

Reenailuu

Antin reeni meni kivasti ma 4.5 ja mentii iha rataharjotteluu kenttä temmolla. 

http://m.youtube.com/watch?v=6GcVGhJ_aVQ

Täl viikol oli koulukisat ja mä menin k.n. specialin 58,80%, eka piti mennä heB:3 pitkäl radal mut kisat siirtyki maneesiin. Äiti meni aikuisohjelma vanda kaa joka meni tosi hyvin ekoiks kisoiks tuli 62% , ehkäpä musta ratsastukseohjaaja viel tulloo.koulukisa materiaalii tulloi myöhemmi. Tänää kävin montus reenaa kestävyyttä ja eipä näköjää ollu vaikee tammalle, innoissaa paineli menemään. Maanantaina hypättii pari maastarii ja kyl kenttäratsastus kipinä kasvo et reeniä vaan ny. Viikonloppuna kävin mummolas ja opin ite kyntää laidun pellon, kyl heppoje kelepaa.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Estekisat fiasko & perfect

Tänään oltiin estekisoissa aluks oli ideana että mennää 70 cm vaan mutta tuli pari muuttujaa. Verkassa tamma oli ok, vähä tamma päällä ja kentällä pöristeli hiukkasen esteille. Aattelin et mennää hyvä rata mut ykkösestä päästii yli ja alko kielto ohimeno sarja jota oli sitte loppurata. Tuntu et ny luovutan, oon kuntouttanu tätä ties kuinka pitkää ja tää vaa kieltää jossain 70cm radalla vaik mitä teen. No sitte siinä tokasin et mä haluun mennä toisen radan ku sain sen suunnilleen yli 70 cm lopuista ja sitten mentiinki 80 jota en kadu yhtää.
80 cm radalla oli aivan ku olis hevonen vaihtunu, ei kyttäilly mitää ja tuli sitte 0 vp ja 2-sija ruusuke. En ollu uskoo korviani ku kuulin et tuli vielä sijotus, mulle oli jo voitto se et päästii yli ykkösvaiheen esteistä ja sain tamman kuulolle. Kannatti lähtee isompaa luokkaan, saikkua ennen mul oli takana vaan yks puhas 80 cm kisoista Vandan kaa ja tommosen kielto radan jälkee en olis uskonu et isommat esteet päästään 0 vp:llä , taitaa tästä tulla Super tamma kuha ratsastajan pää pysyy mukana. Kuvista kiitos Tiinalle, Allulle, Camilalle ja äitille videosta. Täs on kooste video

La oltiin Paken reenis, tehtii väistöi, vastalaukkaa ja avo-takaosakäännös-sulku sarjaa jossa sain kyl tamma pyöristyy ja kuuntelee tosi hyvin. Tää pitää ottaa ny vakio reeniin mukaan, sen verra kiva tehtävä! Eli eka alotetaa neliö muotosella kentällä avotaivutuksel ja kulmiin tehään takaosakäännös josta jatketaan sulussa ja taas takaosakäännös ja avoon. Tää notkisti kivasti käynnis ja sai kyl kaikki avut käyttöön. Pe pidin äitille tunnin Vandal ja reenailtiin koulukisoihin jotka lähestyy.
Vappu meni priority kaveri porukal ja sit veljen kaa käytii rällää montus terpil. Huomen mennää vielä Anti estereeniin.
 
Hieno tyttö <3


vähä ilmavaraa mukaa ;)