lauantai 26. syyskuuta 2015

Miten voikaan löytyä motivaatiota, kun on homma mistä tykkää!

Elokuu ja syyskuu on mennyt blogin osalta hiljaisesti, mutta jospa se tästä. Elokuun puolessa välissä käytiin pitkästä aikaa pyörähtämässä koulukisoissa, Toppilan tallilla Runnilla. Mentiin B-merkki ja saatiin 53% ja tasainen rata, ainut miinus mitä tuli niin tamma ei liikkunut tarpeeksi pyöreänä. Olin kumminkin tyytyväinen rataan ja oli niin mukava kisata pitkästä aikaa.
Perjantaina kisojen jälkeen suuntasinkin kohti Blockfestiä ja Vanda jäi Jennan hoitoon. Oon kyl tosi onnellinen, että löytyy luotettava liikuttaja siksi aikaa, kun ite reissailee, eikä tarvi sen takia seisottaa turhaa hevosta .
Lämpiminä päivinä vanda pääsi reenien jälkeen yhteen lempipuuhaansa eli uimaan.
Estepuolella on alkanut löytyä taas luottamusta ja käytiinkin Purolassa maastareilla ja kotikisoissa hyppimässä ja mentiinpä koulukisatkin kotona, tästä erillistä postausta!
Olen myös löytänyt uuden ratsu tuttavuuden, lämminveri tamma Miss Spenderin eli Missin, Tiinan puoliomistus hevosen. Missiä ratsastelen silloin kun Tiina tarvitsee apua eli noin kerran viikkoon. Missi on mukava ratsastaa, herkkä ja reipas.
Syyskuussa aloitin kengityksen alkeiskurssin, jolla on ollut aivan mahtavaa. Opiskelu motivaationi nousi pilviin ja haluaisin kovasti vaihtaa kokonaan hevosalalle, mutta taitaa olla viisainta käydä lukio loppuun, kun ei ole paljoa jäljellä. Kengityskurssilla on aloitettu joka viikonloppu katsomalla jokin sairas/ ongelma kengitys, jonka jälkeen on päästy itse takomaan taikka harjoittelemaan kavioilla vuolua, sovitusta ja naulaamista. Tämän jälkeen pitäisi itse saada irtokengät kiinni ja osaa paljon paremmin arvioida oman hevosen kengitys tarpeet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti